Mon Amie

Oli aika sanoa hyvästit epävarmoille ylläpitohevosille ja kariutuneille kisahaaveille, sillä Vaula oli lopen kyllästynyt kumpaankin! Elämäntilanne oli nyt vakaa taloudellisesti ja ajallisesti useampi vuosi tulevaan, joten mikä sen parempi aika ostaa hevonen. Realistisestihan siihen tarvittaisiin toki hieman Onnettaren hyvänsuopuutta, jotta kilpailuhaaveet toteutuisivat, mutta saksalaiselta lapsuudenystävältä Elle-Noralta uskalsi ostaa siankin säkissä, ja niin Vaula luotti lupauksiin ja puhtaisiin kuviin nelivuotiaan oldenburgtamma Mon Amien kohdalla. Kesälle varatut vapaat otettiin jo maaliskuun lopulle, lentolippu tuli ostettua Saksaan ja kyyditys sovittiin Hollannista kotiin suomalaisen kilparyhmän autossa.

Moonan silmistä sen jo näkee; herkkä, tarkkaavainen ja hellä katse kielivät...

Kiltti ja kuuliainen, laumassa lapanen ja jää muiden jalkoihin. Hidas, mutta huolellinen, yritteliäs, älykäs, toimii ajatuksen jatkeena. Vahvuudet käynti- ja raviosuuksissa, laukka heikkoa, vaatii huolellista pohjatyötä. Kaunis rytmi ja elegantti siluetti.

Kuvagalleria

Järjestyksessä 1) Mon Amie vastasyntyneenä niityllä, 2) aikuisiän portretti, 3) Moona saapuu Seppeleeseen, 4) ensimmäinen maastoretki Seppeleessä, 5) nuorten koulukisat Sjöholmassa 28.04.2024, 6) Hannaby Hanami Week 2024, 7) Komia Dressage 2024

Päiväkirja

Seppeleen tallipäiväkirja →

29.03.2024 päiväkirjamerkintä © omistaja

Vaula vilkuili terminaalin ihmismassan lävitse; yksikään kasvoista ei ollut ystävänsä Elle-Nora, joka oli jäänyt lapsuuden Saksaan äidin muutettua takaisin Suomeen Vaulan ollessa kakkosluokalla. Joku törmäsi Vaulan matkalaukkuun, ja ennen, kuin nainen ehti pahoitella huolimattomasti taakseen jättämäänsä omaisuutta, oli mies jo jatkanut matkaansa tuohtuneena.
"Vaula!" raspinen ääni huuteli jostain edestäpäin, ja ilmassa vilkuttava käsi ohjasi luokseen. Helpottuneena matkalainen kipitti rullaavien pyörien säestämänä tuttunsa luo, ja Elle-Noralle tyypillisesti avoin syli sieppasi Vaulan halaukseen.
"Hei Elle-Nora! Pitkästä aikaa", Vaula kuiski englanniksi ja rutisti takaisin, joskin ihan niin energiseen puristukseen eivät suomalaisen voimat riittäneet.
"Ihan liian pitkä. Kiirehditään pois seuraavan lennon alta, tulitte myöhässä", ystävätär vastasi saksaksi ja Vaula nyökytteli. Naiskaksikko alkoi vaihtaa kuulumisia äänekkään lentokentän hulinassa, joskaan se ei kuulostanut enää ihan yhtä voimakkaalta kuin aiemmin Elle-Noraa odottaessa. Matka terminaalista autollekin tuntui hujahtavan silmänräpäyksessä, vaikka oikeasti siihen meni lähemmäs kymmenen minuuttia.
"Toivottavasti olet nälkäinen, Tomas aikoi kokata kuuluisaa kukkoa viinissä", kiharatukkainen saksalaisnainen virnisti käynnistäessään autonsa napin painalluksella.

Eilisillan kukko viinissä, ja muutama muukin kukoton viini oli pelkkä päänsärkyinen muisto seuraavana aamuna, kun Vaula kömpi vierashuoneen satiinilakanoiden lämmöstä kuvastokelpoiseen keittiöön. Elle-Nora istui jo kahvikupin ääressä, kroisantti toisessa kädessään ja puhelin toisessa.
"Huomenta", saksalaisnainen irvisti ruudun syötteestä katseensa nostaen, ja Vaula irvisti yhtä hampaikkaasti takaisin. Omistajan elkein Vaula etsi itselleen kaapeista kahvikupin, ja valmiiksi ladattu kapsuleilla käyvä kone alkoi liruttaa vahvantuoksuista kahvia. Kupin täytyttyä Vaula asettui Elle-Noraa vastapäiselle jakkaralle ja valitsi itselleen vielä lämpöisen voisarven.
"Syö vaan rauhassa, sen jälkeen voitaisiin mennä katsomaan sinun hevostasi", Elle-Nora virkkoi aamuauringon säteiden lävitse, syötettään intensiivisesti silti seuraten. Välittömästi joukko perhosia alkoi hipsutella siivillään Vaulan vatsanpohjaa.

Mon Amie, Vaula tavasi liitutaululta. Nelivuotiaaksi jo todella kimoutunut, paikoittain sekakarvainen tamma kurotti karsinansa avoimesta raosta Vaulaa, sieraimet väristen nuuskutusten rytmiin. Tummat silmät tuijottivat sielun perukoille asti, ja Vaula livautti kättään varovasti lähemmäs. Samettinen turpa hipoi kämmentä, kutitti, kosteus tiivistyi iholle hengityksestä.
"Mona on todella ystävällinen hevonen, vähän varovainen vaan. Älä tee äkkinäisiä liikkeitä, se säpsyy helposti", jostain kimon kyljen vierestä kuului Elle-Noran ohjeistuksia. Vaula nyökytteli itselleen vastaukseksi, ja nosti kättään hitaasti rapsutukseen. Suuri tamman pää seurasi kuitenkin käden mukana, uteliaana sen liikeradasta.
"Hei, Moona", suomeksi sanottu lause sai hevosen taas seuraamaan Vaulan kasvoja. Se ei kuitenkaan jännittynyt; kuunteli vain.
"Saanko rapsuttaa? Vähän tuosta otsasta", nainen virkkoi, näyttäen kättään ja toi sen uudelleen Mon Amien valkoista otsaa kohti. Tällä kertaa tamma ei väistänyt, ja Vaula sai rapsuttaa sormenpäillä hevosta. Sen karvaa varisi hennosti; tälläkin oli kevään saapuessa Saksaan pudotettavanaan muutama hassu talvikarva.
"Alkaisitko minun ystäväkseni?" Vaula kysyi hiljaa.

❀❀❀❀

30.03.2024 päiväkirjamerkintä © omistaja

Hengitys tiivistyi ilmassa kosteaksi tihkuksi. Hallin hiekkapitoinen pohja tömähteli kavioiden rytmikkään rummutuksen tahtiin, ja satula natisi kevennysten mukana. Vaula tunsi hien hautovan hiuksissa kypärän alla.
Moona yritti parhaansa kulkea kootusti, mutta välillä se lipsahti vielä ensiratsastuksella Vaulan käsistä. Onneksi se oli helposti koottavissa, ja tuntui muutenkin ravissa kulkevan kauniissa muodossa. Takapää työsti etupäätä enemmän, ja sen kanssa sai olla varsin tarkkana, etteivät jalat jääneet laahaamaan. Pitkä runko vaati ratsastajaltaan tasapainoa ja jatkuvaa pitelemistä. Kahdeksikko kootussa ravissa toi Vaulan muistoista esiin ne ratsastuskoulun alkeistunnit, jolloin humputeltiin vailla huolta huomisesta tietämättä vielä paremmasta.

Vaulalla ja Moonalla oli vajaa kuukausi aikaa valmistautua ensimmäiseen yhteiseen kilpailuun; huhtikuun 19. päivä Hollannissa Groenendaalissa järjestettiin Tulip Carnival, johon Vaula oli jo Suomesta ilmoittautunut. Tarkoitus oli matkata Elle-Noran kanssa Alankomaihin ja jatkaa kotimatkaa ennalta sovitusti suomalaisen kisaryhmän mukana takaisin kotimaan kamaralle.

Ikää ja Elle-Noran arvioimaa ajankohtaista osaamista silmällä pitäen valitun Vaativan B:n radan kuviot tuntuivat kuitenkin tällä hetkellä lähes yhtä saavuttamattomilta kuin ne helpotkin; Vaulasta tuntui, että tämän vesisadepäivän nihkeä treeni ei edennyt enää minnekään. Lupaava alku oli muuttunut paikallaan työntämiseksi ja tamma alkoi väsyä jatkuvaan pidättelyyn ja lipsahteluihin, vaikka Moona kiltisti yrittikin miellyttää ratsastajaansa. Oli aivan turhaa kiusata hevosta edistyksen tyssätessä, ja Vaula päästi pidätteet ja antoi tamman siirtyä vapaaseen käyntiin. Moona laski kaulaansa ja puisteli päätä helpottuneen oloisena, ja nainen ajatteli itsekseen suitsiasioita; perinteisen turparemmin tilalle voisi kokeilla kaksiosaista, ohjiksi jotain vähemmän liukumatonta pintaa ja erilaisiin kuolaimiinkin pitäisi totutella...

❀❀❀❀

23.04.2024 päiväkirjamerkintä © omistaja

Hevosauton keula nieli kilometrejä kilometrien perään, ja Vaula yritti laskeskella ohilipuvia viljapeltoja yrittäessään pysyä hereillä ja heitä kuskaavan Samin seurana. Eteläisen Ruotsin maaseutu ei kuitenkaan tarjonnut juuri maatiloja jännittävämpää tarkkailtavaa.

Saksa ja Hollanti olivat jääneet taakse, ja ne tuntuivat Vaulasta kuumeunelta; ensimmäiset yhteiset kisat Moonan kanssa olivat olleet kertakaikkisen keskinkertainen kokemus, jonka Vaula oli pilannut omalla jännityksellään. Suoritus oli parhaillaankin kuvattavissa nihkeäksi, mutta Elle-Nora oli lohdutellut, että puolivälin sijoitus ei ollut suinkaan huono hyvin nuoren ratsukon ja keskeneräisen nelivuotiaan kanssa. Jatkovalmentautuminen olisi kuitenkin tarpeen, ja kisakokemusta erityisesti ratsastajan jännitykseen olisi hyvä hankkia lisää ennen Hannaby Hanami Weekiä, jonne erityisesti Elle-Nora oli ollut kuumeisen kiinnostunut lähtemään. Muutenkin kasvattajatäti oli saanut iltajuhlien jäljiltä pakkomielteen Suomeen; jotain tämä oli vaatinut puoliveristen myynti-ilmoitusten käännöksistä ennen teiden erkanemista hotellin parkkipaikalla. Vaulalla oli pieni aavistus, että suomalainen Aleksanteri, jonka seurassa lapsuudenystävä oli parveillut koko iltajuhlan ja sitä seuranneen aamunkin, saattoi olla osiltaan syypää naisen yhtäkkiseen Suomi-fanitukseen.
Ajatukset iltajuhlasta lehauttivat taasen Vaulan poskia; ranskalainen ja tumma adonis, joka oli hänet tanssilattian ja hotellihuoneen untuvatäkkien pyörteisiin johdatellut, jäi hyvällä tavalla mieleen. Kenties hieman yhteistuumissa viikonlopun kuumat kiemurat jätettiin kuitenkin Hollantiin, eikä numeroita tai edes nimiä vaihdettu jatkoyhteydenpitoa varten.

"Vaula, tarkistatko laivan aikataulut?" Sami herätteli etupenkillä nuokahtelevaa naista, ja kiireesti Vaula etsi laivaliput puhelimella sähköpostistaan. Samalla blondi vilkaisi suoraa lähetystä tabletista, joka komeili konsolissa ja näytti kuljetustilan; Moona sekä kaksi muuta matkalaista, Samin Eero-ruuna ja Anniina Pajun Hilma-tamma kaikki vaikuttivat matkustavan varsin rauhallisesti edelleenkin, vaikka pian pitäisi pysähtyä jaloittelemaan.
"Vielä kolme tuntia lastaukseen", Vaula välitti miehelle, joka nyökkäili.
"Laitas karttaan joku pysähdyspaikka, niin saadaan kahvia ja hoidetaan kyytiläiset", Sami virnisti, tyhjentynyttä pahvikuppiaan etusormella naputtaen, ja Vaula alkoi selailla reittiä lävitse. Kahvi kuulosti hyvältä, sillä muuten hän joutuisi kömpimään ylisillä nukkuvan Anniinan viereen ja jättämään Samin oman onnensa nojaan ilman kartanlukijaa.

❀❀❀❀

23.04.2024 Hämärähommia - saapuminen Seppeleseen (päiväkirjamerkintä) © omistaja

Ilta oli juuri hämärtynyt, kun laina-auton moottori hyrähti sammuksiin. Vähän joka olomuodossa taivaalta tullut sade oli viimein taittunut tihkuksi Vaulan astuessa Bemarin penkiltä parkkipaikan poljettuun santaan. Suorastaan jäätävä viima puski heti luihin asti, ja nenä alkoi tippaista trailerin ramppia avatessa.
- Vaula, hei! jostain takaa kantautui huuto, jota säesti kiireesti lähenevät askeleet. Vaula jätti rampin sikseen ja kääntyi katsomaan tulijaa.
- Emmy tulee pian perässä, se laittaa nopsasti takkia päälle. Olin jo pukeissa niin ennätin heti kun laitoit viestiä, Anne virnisteli ja värjötteli tuulipuvuntakista huolimatta. Ulkovalojen hämyistä keltaista loistetta vasten pystyi huomaamaan, että tihku oli yltymässä sateeksi.
Anne kävi rampin toiselle puolelle ja alkoi irrotella salpoja, ja pian se kumahti maahan naisten laskemana. Sisältä kuului kahahdus, ja vanerilattia tömähti kavion alla.
- Hei Moona, Vaula höpötti tammalleen, jotta tämä tietäisi tuttuja olevan vastassa.
- Onpa iso, paikalle liittynyt blondi, Vaulan olettama Emmy, tuumasi pian kaksikon viereen liittyneenä, ja niin he seisoskelivat kaikki rivissä, katselivat loimitettua hevosta.
- 174 centtimetriä, Vaula myhäili, ja lähti kiertämään pikkuovelle.
- Laitetaan hei se nyt yöksi ensin karsinaan niin se saa levätä matkan jäljiltä. Katsotaan huomenna sitä pihattoon usuttamista voinnin mukaan ja ovat muutkin hevoset sitten hereillä, Emmy ohjeisti pihalta, ja Vaula huikkasi takaisin jotain myöntyvää. Ihan reilu suunnitelma.
Moona nuuski varovaisesti naisen hiuksia ja huppua, hamuili sokerilta tuoksuvia käsiä niiden irrotellessa naruja. Pian kimo olikin valmis peruuteltavaksi, ja hieman jäykin jaloin se lähti taaksepäin maiskautuksesta ja pienestä tuuppauksesta ryntäille. Ramppi tutisi notkuvien polvien alla, ja sitten Moona seisoi Seppeleen parkkipaikalla koko mitassaan; puuskutellen se kuunteli sateeseen ja yön lähestyvään pimeyteen piiloutunutta ympäristöä, otti askeleen taaksepäin mutta kiltisti lähti seuraamaan Vaulaa käskystä Emmyn ja Annen johdattelemana. Vaulan väsyneissä silmissä pimeällä kuljettu reitti unohtui karsinalle ehdittyä, ja koleasta kelistä johtuen nainen päätti jättää loimen puoliverisen suojaksi.
- Mites ennätät huomenna paikalle? Emmy varmisteli. Vaula irvisti ja hieraisi otsaansa.
- Toivottavasti kymmeneen mennessä aamulla, Vaula virkkoi lopulta.
- Annetaan levätä siihen asti jos ei erityisesti ala kävelemään karsinan seiniä pitkin. Tuuppa vielä ennen lähtöäsi katsomaan nää meidän tilat ja ruokinta-asiat kuntoon... Emmy tuumaili, ja lähti jo harppomaan kohti sivuhuoneita. Vaula vilkaisi vielä karsinan suuntaan; Moona nojasi vasempaan takanurkkaan, nuuskutti sen lautoja. Tamman olemus kieli väsymyksestä, ja kuiskauksena esitettyjen lupauksien jälkeen Vaula lähti Emmyn ja tätä seuranneen Annen perään.

❀❀❀❀

25.04.2024 Takaisin satulaan (päiväkirjamerkintä) © omistaja

Sää vaihteli taas mieltään Vaulan kävellessä kohti pihattoa. Kaksi päivää oli hurahtanut kaksion sängyn pohjilla kuumeesta toipuessa, ja horkassa soitettu puhelu oli onneksi tavoittanut Emmyn heti keskiviikkoaamuna. Poikkeuksellisesti Emmy oli lupautunut tutustuttamaan Moonan pihattoon, ja läheisen tarhan kautta tehty siirtyminen oli onneksi mennyt kaikin puolin erinomaisesti. Asiaan toki vaikutti se, että Moona oli jo Saksassa tarhannut melko ympärivuorokautisesti tamma- ja ruunalaumassa, ja Vaula oli vakuutellut Elle-Noran kertoman pohjilta, että Moona oli oikea lapanen, eikä taatusti uskaltautuisi tukkanuottasille.
Ajatuksiensa siivittävänä Vaula oli jo ehtinyt pihaton puolelle, ja tervehti muhkeaa cobia muistuttavaa hevosta. Se oli ennättänyt pihatosta ensimmäisenä vastaan, ja pian myös laumasta suurin kimo köpötteli muilta anteeksi pyytelevästi sille tutun ihmisen luo. Pieni ja pörröinen poniruuna irvisti sille kuin kiusatakseen, ja Moona-rukka kutistui ihan silmissä olemukseltaan.
- Moona, senkin säälimys, Vaula naurahti tammalleen ja kaiveli taskuistaan sokeripaloja; yhden omalleen, ja yhden rautiaalle jytkylle.
- Kuules poninretku, jos Moona olis yhtään häijympi, olisit pelkkä märkä tahra, blondi ei voinut vastustaa kiusausta höpötellä ruunan suuntaan, joka tuhahti moisiin puheisiin. Melko huumorintajuton kaveri, Vaula ajatteli, ja lähti ohjaamaan Moonaa riimusta kohti pihaton sisäänkäyntiä aitauksen puolelta.

Räntäsade oli alkanut tihutella sillä välin, kun Vaula suki tammastaan isoimmat pölyt ja irtokarvat ja varusti sen Elle-Noralta mukaan ostetuilla varusteilla. Satula kaipaisikin tämän ratsastuskeikan jälkeen hellää öljyn kosketusta, eikä öljyrätti varmaan tehnyt pahaa suitsillekaan.
Kypärä istui tukevasti päässä, ja Vaula talutti rauhallisen ratsunsa ulos tallista.
Tänään sekä maneesi että kenttä olivat varattuja pitkälle iltaan, joten Emmy oli suosiolla ohjeistanut treeniaukiolle asiasta tekstailevan Vaulan. Takatalven märkä uhittelu ei erityisesti houkutellut ulkoratsastukseen, mutta minkäs teet, hevosta oli kuitenkin liikutettava. Erityisesti tuleva sunnuntai painoi päälle, sillä siihen oli ilmoittauduttu ensimmäisiin kotimaan kisoihin, tosin harjoitteluluokkahan se oli.
Moonan kaviot seurasivat kiltisti vierellä koko matkan aukealle, jonka reunukseen oli painunut aikojen saatossa ura. Parisen metriä sisääntulon pullonkaulasta Vaula pysäytti Moonan, ja vauhdikkaasti ponnahtaen nousi satulaan ilman jakkaraa. Jalustimien säädöissä meni taas tovi, sillä jämäkkä saksalainen koulusatula ei vieläkään ollut Vaulasta ihan ideaali, mutta aika ja kuluma varmasti auttaisi asiaa.
- Okei. No, nyt mentiin, nainen puheli ehkä enemmän itselleen kuin ratsulleen, joka ohjautui myötäpäivää kohti uraa. Laahaava käynti lähti tutusti etenemään, ja Moonaa sai kannustaa reilusti taas ennen sen virkistymistä. Ei se tuntunut erityisen työintoiselta, mutta alkoi käyttää ja nostaa jalkojaan eri tavalla.
- Hop hop, Vaula kannusti tammaa pian raviin, joka lähti melko kivuttomasti. Kevennykset asettuivat mukavasti ja yhteinen rytmi vei kierros kierrokselta lämmittelyjä eteenpäin, ja poikkeuksellisesti nainen antoi pian laukka-avut, joka sekin pyörähti ihanan lennokkaasti alle. Ahkera Saksan valmennuskuukausi siis kantoi hedelmää eikä Tulip Carnevalissa jo nähty sileä vaihto ollut pelkkää sattumaa, vaan Moona tosissaan kehittyi. Vaula sai tapansa mukaan pitää tammaansa kuitenkin melko tiukin käsin, sillä lipsahdus rikkoi heti kauniin siluetin ja toinen pää uhkasi alkaa kulkemaan omaa tahtiaan, mutta näihinkin tulisi harjoituksen ja iän karttuessa varmasti muutosta.
Taivas oli kirkastunut, ja laukka vaihtui harjoitusraviksi, jota sunnuntain rataohjelma sisälti kyllästymiseen asti. Vaula ja Moona harjoittelivat tuokion verran pidennyksiä muistelun vuoksi, ja pari isoa puoliympyrää rullasi ratsukon ravatessa pitkiä sivuja. Moona tuntui nyt mukavan rauhalliselta ja keskittyneeltä, miellyttämisenhaluiselta. Pari lepopäivää pitkän ja jännittävän suurkisareissun jälkeen tekivät selvästi tammalle terää, ja vaikka alun lämmittelyt olivatkin tuntuneet epäilyttävän unisilta, suuri kimo vastasi istuntaan ja pohkeelle hyvin pienestäkin.
Ehkä viikonlopulta uskaltaisi toivoakin jotain.

Puoli tuntia vierähti varsin nopeasti, ja siinä, missä Moona parani joka minuutilla, Vaulan olo alkoi tuntua heikommalta. Poskia helotti, ja kuumeinen olo oli palannut särkylääkkeestä huolimatta. Vaulan oli myönnettävä, että loppukäynnit olisivat ihan paikallaan. Nainen päästi ratsunsa vauhdin hiipumaan ensin keskikäyntiin, sitten vapaaseen muotoon. Kaulaa venytellen Moona tuntui tyytyväiseltä lyhyeen jumppaan, ja jostain räntäsadepilven reunan takaa laskeva aurinko saavutti aukion. Sitä seurasi kuitenkin heti seuraava tummanharmaa taivaanmittainen pilvi.
Tallin pihavalot räpsähtivät päälle iltaseitsemän valomerkiksi, ja muutamaa koko uran mittaista käyntikierrosta myöhemmin Vaula ratsasti loput jäähdyttelyistä pihatolle. Jalat tuntuivat löysiltä niille laskeutuessa ja varustehuoneeseen jätetty vesipullo suorastaan huusi Vaulan nimeä, mutta Moona oli riisuttava ensin. Onneksi se ei ollut erityisen hikinen tai pölyinen kevyen treenin jäljiltä, ja varusteet sai pian kiikuttaa paikalleen Moonan odotellessa ketjussa. Vesihuikka toi hetkellisen helpotuksen tukalaan olotilaan. Se öljyäminen taisi jäädä seuraavaan kertaan, ja Vaula vannotti itseään paikalle aikaisemmin, jotta ratsastuksen jälkeen ehtisi käsitellä satulan. Koleaksi yöksi oli tammalle laitettava loimi, ja vaaleanpunainen kevyttoppa tarttui Moonan lokerosta kainaloon. Loimitus oli onneksi parilla tarralla ja muovilukolla ohitse.
- No niin, tulehan, nainen sai lopulta irrottaa tammansa ketjuista, ja samassa sumussa se oli jo taluteltu pihaton puolelle ja päästetty lauman sekaan, joskin Moonalle tyypillisesti se seisoi varsin orpovarsan näköisenä katsellen muita ja miettien, kuka sen kaappaisi omakseen. Muhkea tamma teki työtä kuin käsketysti, ja kävi noukkimassa kimon itselleen. Näky rentoutti Vaulan jännittyineitä hartioita, mutta kuumeisen kipeää oloa ei saisi mikään muu kuin tuju yrttitroppi parannettua.

❀❀❀❀

28.04.2024 Voittajafiilis (päiväkirjamerkintä) © omistaja

Sjöholman pihalla riitti hulinaa huolimatta harmaista taivaanrannasta vyöryvistä pilvistä. Ilmassa leijui kostea kevät, verryttelyalueelta kantautui töminää ja puheensorina virkisti trailerien täyttämää parkkialuetta. Vaula sääteli taas jalustimia, ja näpersi satulahuovan punottua reunaa. Moona keskittyi onneksi rentoutumiseen, ja laiskasti kuunteli satunaisia isompia kolahduksia ja naurahduksia, joita tuuli mukanaan toimitti. Kello lähestyi puolta, ja tasan maissa starttaisi ensimmäinen ratsukko. Vaula ja Moona suorittaisivat lähtölistan mukaan puolivälissä kymmenen osallistujan luokkaa, joten paikalla oltiin valmiina ihan liian aikaisin. Vaula kaiveli matkapakista koukun ja alkoi koputella tammansa kenkiä läpi aikansa kuluksi.
- Seuraava ratsukko voi siirtyä maneesiin!
Vaulaa tärisytti; jännitys ja kylmäksi muuttunut ilma pilvien saavutettua ilmatilan. Moona sen sijaan askelsi varsin rennosti, kuljetti ohjattua reittiä maneesin oville, ja pysähtyi heti Vaulan pyytäessä. Edellisen ratsukon poistuminen hallista oli hitaanlaista, ja Vaula ehti jo ajatella kääntyvänsä niillä sijoillaan, vaikka Suomen ratojen debyytti olikin pikkuruisissa harjoituskilpailuissa. Moona kuitenkin seisoi hievahtamatta, katse suunnattuna eteenpäin, ja viimein suomenhevosratsukon tehtyä tilaa tamma nytkähti pyytämättä rakennukseen. Nyt ei ollut paluuta, ja Vaula henkäisi suoristaen selkäänsä ja laskien tutisevia nyrkkejään. Harjoitusravi lähti rullaamaan ja keskihalkaisija nieltiin ennen oikeaa käännöstä. Vaula toivoi muistaneensa oikein, ettei ohjelmaan kuulunut pysähdystä.
Harjoitusravilla jatkettiin aaltoilevalle kiemurauralle. Hallissa kaikuivat kimon kaviot, ja ratsastaja oli hyperventiloida itsensä pyörryksiin. Jostakin takaraivosta muistui mieleen askeleen pidennys H:n ja E:n väliin hieman myöhässä lähtien, mutta tulipahan kuitenkin.
Raviosiota seurannut käynti antoi Vaulan kerätä ajatuksiaan ja hengitellä rauhassa; Moonankin sai päästää pitkille ohjille, ja alkushokki rapisi harteilta pitkien askelten aikana. Tutuksi käyneen H:n kohdilla nainen kokosi taas ratsunsa, ryhdistäytyi ja raviavut nostattivat tamman jalkoja. Ikkunoista loistavat valonsäteet näyttivät pölisevän hiekan ja siihen tallautuneet reitit, jotka näkyivät yhtä kirkkaasti Vaulan ulkoa opettelemassa rataohjelmassa. Puolikas ympyrä tulikin ulkomuistista, ja istunta ohjasi Moonan kevyeeseen, sille ominaisesti hieman rymähtelevään laukkaan.

- Vaula Hernepuro ja Mon Amie, Vaula, tulethan palkintojenjakoon, kiitos, kuulutus särähteli. Blondille tuli kiire; kisakahviosta juuri siepattu kahvikuppi jäi tarjoilupöytään, kun kypärä kainalossaan nainen lähti hölkäten trailerille, jonka sisällä Moona nyhti heinäverkkoa.
- Nyt Moona mennään äkkiä, nainen pahoitteli tammalleen koppiin pujahtaessaan. Sormet eivät tuntuneet saavan auki millään puomiin sidotun narun klipsejä, ja hansikkaat tipahtelivat matkalle peruuttaessa hevosta trailerista. Kypärän Vaula heitti jotenkin sinne päin päähänsä, ja lukko napsahti kiinni vasta satulaan nousun jälkeen. Ratsukko kiirehti reipasta käyntiä kohti hallin ovia, jonka edessä jo joku järjestäjän värväämä herra huiskutteli.
- Onnea, onnea, äkkiä sinne niin! Mies virnisteli, ja Vaula unohti kysyä, että mihin sinne pitäisi oikein asettua. Kaksi muuta ratsukkoa odottelivat jo sievässä rivissä.
- Öö, mihin tuota jäädään? Vaula kysäisi palkintoruusukkeita ja arvostelupapereita pitelevältä naiselta, joka käski ratsukon keskimmäiseksi rautiaan suomenhevostamman ja uteliaan, tuttavuudenhaluisen puoliveriorin väliin.
- No niin! Nyt on luokkavoittajakin paikalla, eli aloitellaas nämäkin! Eli luokka ykkösen kouluratsastusohjelman voittajapari Vaula Hernepuro ja Mon Amie prosentein 76,731, onnittelut! tuomaristoa edustava, papereita ja palkintoja tasapainotteleva nainen kuulutti raikuvin äänin, ja jostain sivusta riensi apuun teini-ikäinen tyttö ruusukkeita kiinnittämään. Moonaa säpsäyttivät palkinnon kutitteleva samettipinta, mutta Vaulan paijaava käsi tamman kaulalla tyynnytti kimon. Vaulalla meni kaikki muu ohitse; heitä oli juuri tituleerattu luokkavoittajiksi!

❀❀❀❀

31.07. & 03.08.2024 Kohti Komiaa (päiväkirjamerkintä) © omistaja

Selasin elokuun kalenteria; kysymysmerkkejä kisojen perässä oli enemmän kuin itse kisoja, mutta kenkuista työvuoroista johtuen en ollut uskaltanut ilmoittautua mihinkään Ilvessuon keskiviikkokouluja ja nyt Komia Dressagea lukuunottamatta. Pankin uusi aspatyöntekijä harrasti ohareita työvuorojensa kanssa, ja näin pienessä tuppukylässä ei juuri korvaajia ollut jonoksi asti. Kiltisti olin jo kolmena päivänä herännyt pirteästi pomon soittoon tämän vuoron listassa.
Näytön yläosaan kilahti whatsapp-viesti.
"Komia Dressageen menijät ja haluavat vois ilmoittautua toimistossa, niin sovitaan kuskit, groomit ja autojen määrä."
- Kuulitko Moona? Mun pitää nyt jättää sut tänne ja lähteä hoitamaan meille kyytiä kisapaikalle, huokaisin kimolle, joka kihnutti pihaton aidan toisella puolen, uteliaasti käsiäni hamuiten. Sen vierellä torkkui syvästi hengittäen Muhku, jonka kyljessä Moona oli kihnuttanut heti Seppeleen ensipäivistä asti; niistä oli tullut ainakin Moonan mielestä erottamaton kaksikko.

Lauantai tuli ihan liian aikaisin, ja tuntui, että tavaroista puuttui puolet. Ainakin katsellessani pehmyttä kisakäytössä olevaa harjapakkia, josta puuttui kummarit, kaviokoukku, öljy… Varmaan olin unohtanut kaikki mainitut jonnekin Ilvessuon monien pusikkojen ääreen. Nyt piti toivoa, että joko joku muu seppeleläinen lainaisi omiaan, tai kisapaikalla myytäisiin edes yhdessä teltassa kaikki tarvittava
- Öö… Tota. Vaula.
Aleksanterin tutuksi käynyt ääni herätti minut jakkaraltani pussin äärestä epätoivon vallasta, ja käännyin töistä tuttu hymy kasvoillani miehen puoleen.
- Läsnä, tarvitko apuja? Kyselin väsyneesti. Rehellisesti jos mies oli sanonut yhtään mitään aiemmin, olin jättänyt huomioimatta sen täysin.
- Ei, tätä olin tuomassa. Taisit… niin, no, tää pyöri sillon sun jäljiltä täällä huoneen lattialla. Otin talteen ja piti kysyä että mihin pakkiin halusit tän, mutta unohdin… takellellen Allu sai asiansa kerrottua, ja kuin tilauksesta piteli hyppysissään onneksi nimeämääni kaviokoukkua. Se oli yksi ostos vähemmän.
- Oi, kiva! Kiitti, just etsin tätä, hymyilin nyt aidosti, vaikkakin edelleen hyvin väsyneesti. Eikä ihme; kello oli jo lähempänä iltakahdeksaa, ja edelleen pitäisi etsiä cooling-loimi ja pintelit varusteista ja pyykätä ne.
- Joo. Niin mä katoin. Tuota, onnea huomiseen ja älä valvo liian myöhään, mies nyökytteli, ja jälleen ytimekkään vähäisine sanoineen hiippaili takaisin tallin suuntaan.

Illat olivat käyneet jo pimeiksi. Varma lähestyvän syksyn merkki, vaikka vielä toisinaan aurinko piti hellepäiviä. Pylväsvalo valaisi keltaisia säikeitä imevää kosteaa, rouheaa hiekkatietä.
Tihrustin vielä pihattoa päin; tihkusateesta erotin lössin hevosia, mukaan lukien hämärässä ja loimeen verhottuna irtopäisenä leijuvan, aavemaisen kirkkaan Moonan. Siellä se torkkui muun lauman seassa, ja Koopa näytti käyttävän kimoa sadesuojana.

Tuuli vihelsi sopivasti oikeaan korvaan, ja lähdin jatkamaan valaistua reittiä eteenpäin. Kestokassiin räpsähteli isompia pisaroita, joka vauhditti jäljellä olevaa matkaa autolle entisestään.

❀❀❀❀

04.08.2024 Komia Dressage goes tropic (päiväkirjamerkintä) © omistaja

Näpersin varmaan kymmenettä kertaa Moonan suitsissa. Kisajännitys ei varmaan koskaan katoaisi kokonaan; helpottanut se oli jo valtavasti ensimmäisistä ratsastuksista, mutta ikinä ei varmaan tulisi sellaista hetkeä, jolloin käsillä ei tarvitsisi tehdä jotain.
Suitsista siirryin katsomaan taas öljyttyjä kavioita ja sipaisin muka lisää kohtiin, jotka näyttivät kuivilta - eivät olleet, ja katuisin taatusti taas runsasta maalailua illalla Seppeleessä Moonan kiemurrellessa jalkoja huljuttelevaa vesiletkua karkuun.
Taustalla kuulutettiin seuraavaa ratsukkoa, ja eläinlääkäri ravautti kauempana ratsukkoa ympyrää. Jossain haukkui myös koira, ja perinteinen grillimakkaran tuoksu herautti vesiä kielelle siinä, missä ajatuskin ruoasta ällötti yhtäaikaisesti.
Meidän luokkaan oli vielä ikuisuudelta tuntuva aika. Kädet olivat jälleen löytäneet tien suitsien pieleen.

Ei jumalauta, kirosin itselleni poistuessamme viimein suoritukselta. Hiki hiosti takin alla liiveissä ja halusin äkkiä vettä saavitolkulla. Aurinkoa ei juuri tänään ollut näkynyt, mutta tietenkin juuri meidän vuorolla se oli viimein päässyt pilvimassoista eroon ja alkoi porottaa suoraan kentälle. Onneksi märkä hiekka ei heijastanut kuivan tavoin, mutta sen sijaan kosteus oli alkanut haihtua pinnasta ja ympäristö muuttunut nihkeän trooppiseksi. Oma juomattomuus kostautui, ja nyt kaipasin epätoivoisesti nesteytystä ja viilennystä. Lainaisin varmaan itsekkäästi Moonan viilennysloimea omille harteilleni hetkeksi satulasta päästessäni.
- Vaula, täällä! Mulla on sulle vettä, Liinu huhuili. Eikä tarvinnut huhuilla toistamiseen; ratsastin spagettijalkoineni tamman nopeasti pelastavan enkelin luokse, ja pudottauduin hatarasti maahan.
- Kiitti, tätä mä tarvin.
Ohjat vaihtuivat salamannopeasti pulloon, ja kylmä vichy maistui pirskahtelevalta ja liiankin suolaiselta. Silti join huonotapaisesti röyhtäisyyn asti. Liinu höpötteli mukavia Moonalle. Kiersin uuden kulauksen aikana höllentämään kimon satulavyötä, ja hikinen vaahto kainaloissa kertoi tammankin kärsivän yhtäkkisestä lämmöstä.
- Kiitos Liinu, oli kyllä oikeesti tarpeen. Hei mennään trailerille, voisin laittaa Moonalle sen cooling-loimen. En vielä riisu varusteita, aloin jutella viimein brunetelle, joka nyökkäili myötämielisesti.
- Joo, ei kannata. Saitte ihan hyvät prosentit, katsotaan tekeekö joku muu paremmat, nainen ystävällisesti lähti taluttamaan puoliveristä, jotta sain riisua kisatakin hetkeksi harteiltani ja paljastaa alta kevyen lyhythihaisen ratsastuspaidan ja käsivarret.
- Varmasti tekee, tää on hyvänkokoinen luokka, vastasin ja otin nyt tammani ohjat. Tuttu traileri oli saavutettu, ja mukavasti joku seppeleläinen oli nostanut jo viilennysvälineet esille. Loimi oli helppo heittää niskaan, ja aloin taluttaa Moonaa pientä ympyrää tyhjentyneellä parkkialueella. Susitaipaleen kaksosten samankaltaisesti soivat äänet lähenivät jostakin, ja heidän mukanaan ihana grillattu tuoksu; kummankin käsissä suodatinpusseissa komeili makkaroita kaikilla höysteillä. Näiden takana marssi vielä muutama Ilvessuolta tuttu kilpailija kivennäisvesiä sylintäydeltä, ja ilokseni määriin oltiin laskettu mukaan meidätkin.